Olen kolmekymppinen savolainen, jonka elämän taival on heittänyt Rautavaaralta Lahden kautta Mäntsälään. Asumme lähellä Mäntsälän keskustaa paritalon puolikkaassa, jonka takapihalla koiramme saavat olla koiria aivan toisin, kuin kaupungin sykkeessä. Perheeseemme kuuluu minun lisäkseni aviomieheni ja kaksi tytärtämme, sekä kolme meille erittäin tärkeää karvaista (ja vähemmän karvaista) lemmikkiä.

Olen ollut koirien kanssa tekemisissä yli puolet elämääni ja sinä aikana olen omistanut useita erirotuisia koiria, kuten rottweilereita, perhoskoiran, chihuahuan ja viimeisimpänä ennen harjakoiria staffordshirenbullterrierin. Rottweilereita en juurikaan näyttelyttänyt, vaan keskityin käyttökokeisiin, missä ne saavuttivat hyviäkin tuloksia. Perhoskoiran ja pari vuotta myöhemmin chihun hankittuani aloitin näyttelyissä käymisen ja tarpeeksi verta hikeä ja kyyneliä vuodatettuani saavutti chihunikin menestystä kehissä. Vanhaa Staffimammaamme on kyllä näyttelyissä käytetty, mutta kehään asti ei sekään ole mennyt, vaan on ollut pienempien koirien henkisenä tukena. Amu-Staffi tuli meille vasta muutama vuosi sitten 6-vuotiaana ns. rescue-koirana ja kaikesta päätellen on kotiutunut joskus hektiseenkin elämänmenoomme hyvin.

Ensimmäinen kiinanharjakoirani tuli meille 'ihan vahingossa'. Alun perin tarkoituksemme oli ottaa elämäntilanteeseemme sopiva pieni koira kuten kääpiövillakoira. Törmäsimme kuitenkin jossain vaiheessa harjakoiraan, joka rotuna oli meille aivan outo. Onneksi yhteydenottoihimme ja kyselyihimme vastasi mielestämme hyvin rodun tunteva kasvattajapariskunta, jolta sitten seuraavana kesänä otimme ensimmäisen harjiksemme, joka oli naku-uros Stormblåstens Electric Fire a.k.a 'Renttu'. Vuotta myöhemmin, eli syksyllä 2004 saimme perheenlisäystä Kanadasta, mistä meille saapui puuterinarttu Starward Party Doll a.k.a 'Paddy'. Paddy tulee olemaan alkavan harjakoirien kasvatustyöni kantanarttu. Kennelnimen sain marraskuussa 2004.

Olen mukana Suomen kiinanharjakoirayhdistyksen toiminnassa ja seuraan harjakoirien terveystuloksia sekä jalostustoimintaa aktiivisesti.

Kasvatustoimintani tulee olemaan pienimuotoista ja pyrin kasvattamaan harjakoiria, jotka ovat ensisijaisesti terveitä, rakenteeltaan sopusuhtaisia, reipasluonteisia ja rotumääritelmän mukaisia lemmikkejä. Jalostuksessa tulen käyttämään vain terveystarkastettuja koiria, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin rotumääritelmää.

Kiitokset kaikille, jotka olette opastaneet ja neuvoneet meitä alkutaipaleellamme tämän ihanan rodun parissa. Erityiskiitokset Essille ja Antille, kaikesta.

Susanna